Tuotteiden hoito-ohjeet

Tältä sivulta löydät tuotteidemme hoito-ohjeet.

KYNTTILÄT

Tutustu huolella alla oleviin kynttilän poltto- ja hoito-ohjeisiin

Huomioi ennen sytyttämistä

  • Poista kynttilän ympärillä oleva tuoteseloste ennen sytyttämistä.
  • Käytä aina palamatonta kynttilänjalkaa tai -alustaa.
  • Kynttilä on sijoitettava riittävän etäälle palavista materiaaleista kuten verhoista.
  • Kynttilää ei tule sijoittaa lämmöstä vaurioituvien esineiden läheisyyteen.
  • Leikkaa sydänlanka noin 0,5- 1 cm:n mittaiseksi ennen sytyttämistä.

Polttamisen aikana

  • Palavaa kynttilää ei saa koskaan jättää ilman valvontaa.
  • Huolehdi etteivät somisteet syty palamaan (mansetit yms).
  • Kynttilän ympärillä oleva mansetti on palavaa materiaalia.
  • Paloturvallisuuden vuoksi suositellaan jätettäväksi ainakin 1 cm polttamatta.
  • Polta pöytäkynttilää ensimmäisellä kerralla niin pitkään, että sula alue ylettyy reunoille. 3-4 tunnin polttoaika estää kuopan muodostumisen paksuissa (halk. 70mm) pöytäkynttilöissä.
  • Leikkaa sydän tarvittaessa, sopiva sydänlanka n. 1 cm. Liian pitkä liekki saattaa savuttaa.
  • Kynttilöiden palaessa ryhmässä, liekkien välin tulee olla 15-20 cm, muuten kynttilät sulattavat toisiaan.
  • Ennen uudelleen sytyttämistä katkaise hiiltynyt kärkiosa pois.
  • Mikäli sydänlanka paakkuuntuu poista hiilipaakku välittömästä.
  • Vältä vetoa. Vetoisessa paikassa kynttilä palaa nopeammin ja valuttaa.
  • Jos sydänlanka on siirtynyt toiseen reunaan, siirrä se keskelle niin kynttilä palaa tasaisemmin.
  • Jos sydänlanka kaatuu sulaan parafiiniin, nosta sydän valittömästi keskelle (esim. veitsellä). Jos kynttilä on jo sammutettu kaiva sydän esiin esim. veitsellä ja sytytä kynttilä ja anna palaa hetken, jonka jälkeen kaada sulaa steariiniä pois.

MERINOVILLA

  • Saadaan merinolampaista, jotka tuottavat vain pehmeää alusvillaa
  • Villa on pitkäkuituista, kimmoisaa ja huomattavasti ohuempaa kuin perinteinen lampaanvilla
  • Luonnonmukainen materiaali, joka hävitettäessä maatuu luonnollisesti vuosien aikana ja vapauttaa ravinteet takaisin maaperään
  • Keinokuituihin verrattuna huomattavasti ekologisempi vaihtoehto, koska monista keinokuiduista irtoaa ympäristöön esim. pesun yhteydessä mikromuovia.
  • Lämmittää erittäin tehokkaasti
  • Säilyttää erityisominaisuutensa myös märkänä ja siirtää kosteutta pois iholta ja haihduttaa sen ilmaan
  • Luonnollisesti antibakteerinen, koska bakteerit harvoin viihtyvät luonnonmateriaaleissa
  • Reagoi kehon lämpötilan muutoksiin, minkä ansiosta tuotteita voi käyttää kaikkina vuodenaikoina, myös kesällä!
  • Ei kutita eikä ärsytä ihoa!

MERINOVILLAN HOITO- JA PESUOHJEET

Merinovillaiset asusteet ovat helppohoitoisia ja ne kestävät oikein hoidettuna hyvänä vuodesta toiseen.

Merinovilla on luonnostaan antibakteerinen, likaa hylkivä materiaali ja se ei ala haista samalla tavalla kuin synteettisestä kuidusta valmistetut materiaalit. Se sisältää luonnostaan mm. lanoliinia, joka on rasvaa, jonka tarkoitus on hylkiä niin likaa kuin kosteuttakin. Näin ollen suosituksena onkin pestä merinovillaisia asusteita mahdollisimman harvoin, näin sen rasvaisuus ja antibakteerisuus ei kärsi, pelkkä tuuletus riittää ja se lisää myös tuotteen käyttöikää.

Kun peset merinovillaisia asusteita joko käsin tai koneessa, käytä aina erityisesti villalle tarkoitettuja mietoja pesuaineita, koska tavalliset pesuaineet sisältävät entsyymejä, jotka tuhoavat villakuitua. Hellävarainen villanpesuaine suojaa villakuitua ja auttaa säilyttämään villatuotteen värin ja muodon.

Hellävarainen käsinpesu: Merinovillatuotteen yksittäiset tahrat voi puhdistaa käsin, kostuttamalla ensin tahran ja pyyhkimällä sitä varovasti esim. karhealla pyyhkeellä ja luonnonmukaisella pesuaineella esim. sappi- tai marseillesaippualla. Huuhtele haalealla max 30 asteisella vedellä ja laita sen jälkeen puhtaaseen max 30 asteiseen veteen, johon on sekoitettu pieni määrä mietoa villanpesuainetta. Painele tuotetta vedessä, että se kastuu kauttaaltaan ja pese hellävaraisesti. Huuhtele useita kertoja, kunnes pesuvesi on kirkasta. Käytä aina huuhtelussa samanlämpöistä vettä kuin pesussakin. Älä jätä villatuotteita likoamaan, koska se tuhoaa villakuitua. Puristele ylimääräinen vesi pois, mutta älä väännä ja aseta villatuote kuivumaan tasaiselle pinnalle esim. kuivaustelineen päälle, voit käyttää villatuotteen alla myös froteepyyhettä imemään ylimääräistä kosteutta.

Konepesu: Max. 30 asteisella vedellä villapesuohjelmalla tai jos koneessa ei ole sitä, niin käytä sitten koneen käsinpesuohjelmaa. Villapesuohjelmissa linkous on yleensä alhainen, tarkista kuitenkin koneesi linkousteho ja säädä se tarvittaessa mahdollisimman alhaiseksi. Älä käytä kuivausrumpua. Käytä mietoa villanpesuainetta, huuhteluaineen käyttöä ei suositella. Voit pestä villatuotteet myös pesupussissa. Kun ohjelma on loppunut, nosta villatuotteet heti koneesta, älä jätä niitä koneeseen lillumaan. Villatuotteita ei kannata ripustaa kuivumaan kuivausnarulle, koska villa viruu märkänä. Ylimääräisen tippuvan veden villatuotteista voit puristella varovasti esim. froteepyyhkeen sisällä. Aseta villatuotteet kuivumaan tasolle, kuivausteline on siihen oiva valinta, näin villatuotteet saavat myös ilmaa.

KASMIRVILLA


Kasmirvilla on korkealla Aasian vuoristoissa elävästä kasmirvuohen pohjavillasta kampaamalla saatua hienolaatuista villaa. Se on jo vuosisatojen ajan ollut erityisen haluttua pehmeytensä, keveytensä, helpon kerimisen, vahvuutensa ja lämmittävyytensä vuoksi. Se on näin ollen laadultaan omaa luokkaansa ja tuntuu ylellisen miellyttävältä iholla. Meillä villa-asusteissa käytetty kasmirvilla tulee Mongoliasta ja se valmistetaan langaksi Italiassa.

Pehmeydestä ja pörröisyydestä johtuen kaikki kasmirneuleet ovat herkkiä nukkaantumaan. Tämä ei kuitenkaan ole vika vaan ominaisuus. Neuleen saa hyvällä hoidolla pysymään siistin näköisenä pitkään ja kun kuidut ajan kanssa asettuvat, nukkaantuminen myös näin ollen vähenee. Nukan saa poistettua parhaiten kasmirtuotteille suunnitellulla neulekammalla, kampaa neuleen suuntaisesti ja kerää irtonukka pois.

KASMIRVILLAN HOITO-OHJEET

Kasmirvilla on ylellistä ja pehmeää materiaalia, jota pitää käsitellä sen mukaisesti eli helläkätisesti.

Kasmirvilla säilyttää alkuperäiset ominaisuutensa parhaiten ja säilyy hyvänä, jos hoidat sitä pääsääntöisesti tuulettamalla.

Mutta joskus myös kasmir-tuotteita täytyy pestä. Kasmirvillan aran luonteen vuoksi se suositellaan pesemään käsin, mutta nykyään monissa pesukoneissa on myös villanpesuohjelma, missä kasmir-tuotteet voidaan pestä. Kasmir-tuote voi ajan kanssa jopa parantua maltillisilla pesukerroilla. Väljässä vedessä pestäessä kuidut pääsevät suoristumaan, pullistumaan ja pehmenemään. Pesu auttaa myös uuden neuleen pinnassa olevat kuitujen höytyvät irtoavat tai kiinnittyvät neuleen pintaan ja näin ollen nukkaantuminen vähentyy.

Käsinpesu:

Käytä pesuun haaleaa vettä (korkeintaan 20 °C), lisää siihen nestemäistä kasmirtuotteille tarkoitettua pesuainetta ja sekoita vesi käsin saippuakuplia muodostaen ja laita kasmir-tuote varovasti väljään veteen.

Kääntele kasmir-tuotetta vedessä puolelta toiselle eli huljettele sitä helläkätisesti. Älä puristel kasmir-tuotetta pestessä. Kun se on kunnolla pesty, kaada vesi pois ja täytä pesuallas haalealla vedellä (korkeintaan 20 °C) ja huljuttele neuletta uudelleen vedessä. Kun kaikki saippuakuplat ovat jo kadonneet vedestä, kaada vesi pois.

Painele ylimääräinen vesi pois hellästi esim. pyyheliinalla, älä koskaan yritä poistaa vettä neuleesta vääntämällä käsin ja ole varovainen, ettei neuleen muoto vahingoitu.

Painelemisen jälkeen levitä neule tasaiseksi imukykyiselle pyyheliinalle, muotoile hellävaraisesti ja aseta kuivumaan vaaka-asentoon esim. kuivaustelineen päälle. Kasmirvaatteita ei tarvitse silittää.

Konepesu:

Käytä villapesuohjelmaa tai vaihtoehtoisesti käsinpesuohjelmaa, jossa pesulämpölämpotila on korkeintaan 20°C. Käytä aina kasmir- tai villatuotteille tarkoitettua pesuainetta, älä käytä huuhteluainetta. Pesupussin käyttö on myös suositeltavaa tuomaan aralle materiaalille suojaa.

Pesun jälkeen levitä kostea kasmir-tuote tasaisesti esim. froteepyyhkeen päälle ja rullaa pyyhettä varovasti niin, että se imee ylimääräisen kosteuden. Voit myös painaa kevyesti pyyhettä vasten, mutta älä pidä sitä rullattuna pitkään. Aseta kuivumaan pyyhkeen päälle kuivaustelineeseen. Älä ikinä kuivaa kasmir-tuotteita kuivausrummussa tai suorassa auringonvalossa. Vaatehöyrystin on myös kätevä laite kasmir-tuotteen freesaamiseen ja silittämiseen.

Selaa tuoteryhmiä

Ostoskorisi on tyhjä

Suodata tuotteita

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 1.7.2021 alkaen.

Verkkokauppa

asiakaspalvelublueb@gmail.com

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Oyj Innova 2, Lutakonaukio 7,40100 Jyväskylä ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt BlueB:n yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

asiakaspalvelublueb@gmail.com

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Palautusoikeudet

Kuluttajalla on oikeus perua kauppa 14 päivän sisällä tavaran vastaanottamisesta. Palautukset on tehtävä Postin kautta käyttäen asiakaspalautustunnusta 638346. Palautustapahtumissa kuluttajan tulee ensin olla yhteydessä asiakaspalveluun sähköposititse.

Palautusmaksut

Kuluttajalle ei aiheudu palautuksesta kustannuksia. Palautustapauksissa maksunpalautus tehdään tilauksessa käytetylle maksutavalle.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit